“Kosk’ on mieli mulla siimeksen / koska minun ajatukseni pimenevät” – Kielen muutokset ja kuvallisuus selkomukautetussa runoudessa

Tämän maisterintutkielman kohteena on selkokieli ja erityisesti selkomukautettu kaunokirjallisuus. Tutkielmassa yhdistyvät kielen-, tekstin- ja kirjallisuudentutkimuksen lähtökohdat. Tutkielman tavoitteena on laajentaa aiempaa tutkimusta aiheesta selvittämällä sitä, millaisia kielellisiä ratkaisuja tehdään mukauttaessa runoutta selkokielelle, sekä erityisesti, miten runojen kuvallinen kieli ja metaforiset ilmaukset säilyvät, muuttuvat tai jäävät pois selkomukauttamisen seurauksena. Teoreettisena taustana toimii kognitiivisen kielentutkimuksen näkemys siitä, että kieli, kielenkäyttö ja ajattelu ovat perustavanlaatuisesti metaforista. Tapamme hahmottaa ympäristöä ja käsitteellistää ilmiöitä tapahtuu muun muassa samankaltaisuuksien, vastakohtaisuuksien ja tunnettuuden pohjalta, joita niin ikään luodaan ja ylläpidetään tekstuaalisin ja kielellisin keinoin myös kirjallisuudessa. Tutkielman tutkimusmenetelmä on laadullista kielenanalyysiä ja lähellä kontrastiivista kielentutkimusta, sillä tutkielmassa vertaillaan alkuperäistä ja selkomukautettua kieltä sekä kuvataan niiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimusaineistoksi valikoitui 16 suomenkielistä runoa 10 eri runoilijalta vuosilta 1898–1943 ja niistä tehdyt selkomukautukset. Sekä alkuperäiset että selkomukautetut runot on julkaistu niiden selkomukauttajan, Tuija Takalan toimittamassa kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat (2020). Analyysiä varten aineistosta poimittiin ja eriteltiin noin 300 morfologista, leksikaalista ja syntaktista muutosta sekä kielikuvia ja metaforisia ilmauksia alkuperäisten ja selkomukautettujen runojen kielellisiä ratkaisuja vertaillen. Tutkimus osoitti, että keskeisimmät kielelliset ratkaisut alkuperäisten ja selkomukautettujen runojen välillä koskettivat tekstuaalisia, kieliopillisia ja sanastollis-syntaktisia sekä semanttisia muutoksia. Tekstuaaliset muutokset esimerkiksi sanajärjestyksessä ja runojen säkeistöjen keskinäisessä järjestyksessä sekä säkeiden sisäisissä viittaussuhteissa vaikuttivat selkorunojen sidosteisuuteen. Kieliopilliset muutokset harvinaisissa sijamuodoissa ja taivutuspäätteissä sekä nominaalirakenteissa helpottivat luettavuutta. Sanastollis-syntaktisissa muutoksissa vanhahtavien sanojen nykykielistäminen sekä kompleksisten sanojen ja rakenteiden yksinkertaistaminen muun muassa frekventeimmillä sanoilla, synonyymeillä ja hyperonyymeillä tai selittävillä rakenteilla ja mukautuksilla vaikuttivat ymmärrettävyyteen ja runojen koheesioon. Semanttisten muutosten osalta esimerkiksi deskriptiivisten ja käsitteellisten ilmausten korvaaminen yleissanoilla tai selittämällä niitä pelkisti ilmausten monimerkityksisyyttä sekä häivytti alkuperäisten runojen metaforisuutta, kuten myös kielikuvan purkaminen sen varsinaiseksi merkitykseksi. Toisaalta metaforisuuden mukauttamisen seurauksena kielen kuvallisuutta myös säilyi muun muassa lähes alkuperäisen kaltaisena tai toiseksi metaforiseksi ilmaukseksi mukautuneena, millä oli vaikutusta kokonaismerkityksen vahvistamiseen sekä leksikaalisten merkityssuhteiden säilymiseen. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että kaunokirjallisuuden selkomukauttaminen tarkoittaa kielen ja rakenteiden sekä tekstin tasolla monia erilaisia ratkaisuja, jotka ulottuvat niin tekstin luettavuuteen kuin ilmausten tutkintaan ja niiden merkitysten säilymiseen tai muuttumiseen. Jotta selkokieli ja -tekstit kehittyisivät vastaamaan kattavammin selkokielen eri käyttäjäryhmiä ja tarpeita, tulisi kuitenkin tehdä koordinoidumpaa ja monialaisempaa lisätutkimusta selkomukautetun kaunokirjallisuuden kielellisistä ja tekstuaalisista piirteistä niin kielen- kuin kirjallisuustutkimuksen metodeja hyödyntäen